majatalo.org hahmologo

     
EtusivuKeskustelutRoolipelitLiveroolipelitStrategiapelitMuu materiaaliLinkitWeb kortitFaq

”…ja täällä me nyt sitten olemme”, Gale lopetti. Slind oli vielä hiukan hämmentynyt. ”Hetkinen. Te siis jouduitte tänne, koska sinun epäonnistunut teleportaatioloitsusi”, hän kertasi osoittaen Galea, ”siirsi teidät keskelle valtaistuinsalia juuri, kun kuningas oli torumassa vanginvartijoiden päällikköä siitä, että tämä oli päästänyt yhden vangeista pakenemaan?” ”Kutakuinkin noin”, Gale vastasi. Tähän asti hiljaa pysytellyt Wan’don avasi nyt suunsa: ”Niinpä… Kuningas ei ilmeisesti pidä keskeytyksistä.” ”Mutta miksi juuri tähän koppiin?” Slind ihmetteli. ”Tämä on yksi linnan harvoista antimaagisista selleistä. Ja luultavasti ainoa, jossa oli tilaa”, kuului Galen tyhjentävä vastaus. ”Ja se varmaankin selittää myös sen, miksi en ole jo hoitanut meitä pois täältä.” ”Öh, juu. Se siis tarkoittaa, että sinä et pysty käyttämään taikojasi täällä. Selvä.”

Nyt Gale rojahti istumaan seinää vasten ja antoi päänsä retkahtaa taakse. Se osui seinään ontosti kumahtaen. Slind säpsähti, ja Wan’don kysyi: ”Kummasta tuo kuului?” Hän ei kuitenkaan saanut vastausta heti, sillä Gale oli jo noussut ja kumartunut koputtelemaan seinää. ”Ilmeisesti päästä”, tämä tokaisi oikaistessaan jälleen selkänsä. ”Seinä ei ainakaan nyt kumise yhtä komeasti.” Gale istahti jälleen. Samoin teki tähän asti seissyt Wan’don. Slind puolestaan jatkoi istumistaan, joskin nyt melko omituinen ilme kasvoillaan. ”Tuota, mikäs velho sinä oikeastaan olet?” hän kysyi ihmetellen. Gale ei vastannut. Sen sijaan Slind kuuli Wan’donin äänen: ”Hulluiksi velhoiksi noita yleensä kutsutaan.” ”Vain hullu? Ei siis vielä villi?” ”Ei. Ei halunnut nostaa statustaan. Omien sanojensa mukaan ’hullu’ kuvastaa paremmin hänen mielenlaatuaan.” ”Uskon kyllä. Tuota noin”, Slind epäröi, ”mikä ero hulluilla velhoilla oikeastaan on tavallisiin?” Wan’don vastasi, mutta äänensävyllä, joka kuulosti siltä, että hän ei olisi kuullutkaan kysymystä. ”Niillä on tehokkaammat loitsut kuin tavallisilla, mutta silloin tällöin joitain epämiellyttäviä sivuvaikutuksia. Laskujeni mukaan noin joka neljäs kerta.” ”Millaisia… sivuvaikutuksia?” jatkoi uteluaan Slind, joka alkoi oikeasti kiinnostua asiasta. ”No jaa… Parannusloitsu onkin väliaikainen, teleportista ei tiedä minne se menee… Kaikkea sellaista”, vastasi Wan’don, nyt kyllästyneellä ja välinpitämättömällä äänellä. Saman tien Slindin kiinnostus lopahti. Ainakin melkein. Hän vajosi mietteliääseen hiljaisuuteen. ”Vieläkö on jotain, jonka haluaisit tietää?” Wan’don kysyi sarkastisesti, saamatta vastausta. ”Ilmeisesti ei”, hän päätteli.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Slind kysäisi yhtäkkiä: ”Entä sinä? Mikä sinä sitten olet? Et oikein sovi mihinkään… odotuksiini.” ”Soturi”, kuului töksähtävä vastaus. ”Soturi? Tuollaisella… ruholla?” Slind ihmetteli. Hän oli jo aikaisemmin huomannut Wan’donin erikoisen olemuksen. Tämä oli hieman alle 170-senttinen ja laiha, kaikin puolin heiveröisen näköinen. Käytös oli kuitenkin varsin soturimaista. ”Miten oikein olet selvinnyt soturiksi asti?” ”Oletko koskaan kuullut sanontaa ’ulkonäkö voi pettää’?” ”Ööh, kyllä”, Slind vastasi kysyvästi. ”Kaikki eivät sitä usko”, töksäytti Wan’don. ”Häh?” ”Siis sitä sanontaa.” ”Ai jaha. Selvä”, lopetti Slind vajoten samaan hiljaisuuteen kuin aiemminkin.

Vielä edellistäkin pidemmän hiljaisuuden jälkeen Wan’don yhtäkkiä nousi. ”AARRGGHH!! Minä en kestä tätä enää! Tämä on ensimmäinen kertani vankilassa, ja inhoan sitä jo nyt!” ”No, sittenhän se tekee tehtävänsä”, vastasi Slind rauhallisesti. ”Sen pahempi! Minä haluan ulos NYT!” Wan’don karjaisi ja iski päänsä voimakkaasti oven puoleiseen seinään. ”Auh!” hän ähkäisi samantien. ”Pitääkin tuon seinän olla kovempi kuin minun pääni!” ”Oletko varma?” kommentoi siihen transsistaan herännyt Gale. Wan’don katsoi seinää. Siinä oli reikä. Hän koetti päätään. Ei mitään. Hän katsoi kättään. Ei verta, ei mitään. Hän katsoi jälleen seinää. Reikä oli siinä yhä. ”Oho!” oli ainoa mitä hän osasi sanoa. Sitten reikään ilmestyivät vartijan kasvot. ”Ööh… tulkaapa ulos sieltä kun minä avaan oven. Ja olkaa kiltisti. Jooko?” ne sanoivat. Kaikki kolme tottelivat. Varsin pian itse kuningaskin saapui paikalle. ”Hmm. No, selli vaatikin korjausta. Sitä paitsi he osoittivat sen heikon kohdan. Ja muistaakseni he eivät ole tehneet mitään vakavaa rikosta. Vapauttakaa heidät.” ”Myöskö hänet?” yksi vartijoista kysyi osoittaen Slindiä. ”Myös hänet. Antakaa heille heidän tavaransa, paitsi varkaalle vain yksi hänen kukkaroistaan”, kuningas vastasi. ”Miten tuo muuten tapahtui?” hän jatkoi. Slind, joka alkoi vähitellen ymmärtää outoa parivaljakkoa, ehätti vastaamaan: ”Pieni soturimme vain käytti päätään.” Kuninkaan reaktio oli odotettava: ”Aha. Ymmärrän.” Hän poistui.

Yksi vartijoista lähti kävelemään toiseen suuntaan viitaten samalla kolmikkoa tulemaan mukaansa. He seurasivat. Vasta ulkona, täysissä varusteissa ja kunnon valossa, Slind näki kaksikon todellisen epäsuhtaisuuden. Toinen oli ruipelo soturi, joka kantoi aseenaan isoa leveämiekkaa, jota ei olisi uskonut hänen pystyvän kantamaan. Toinen taas oli pitkä, parraton velho, jolla ei ilmeisesti ollut pääkopassa kaikki kohdallaan, mutta josta kuitenkin näkyi ikä ja kokemus. Samalla hän tajusi kuinka hyvin itse sopisi mukaan: nokkela ja taitava varas, jota kukaan ei ulkonäön perusteella erehtyisi vahingossakaan luulemaan varkaaksi. Silloin Gale puhui: ”Hmm. Varkaasta voisi olla hyötyä mukana porukassa. Taskuvarkaudet sinä kyllä osaat, mutta entäs tiirikointi ja vakoilupuuhat?” ”Kyllä onnistuu.” ”Selvä. Tuletko mukaan?” ”No, te hommasitte minut kyllä vankilaan, mutta myös pois sieltä, joten eiköhän sen suhteen olla tasoissa. Kiinni veti!” Slind vastasi. Heidän lähtiessään kävelemään pois, Wan’don aloitti vielä: ”Kuulehan Slind, kun tapaamme jonkun, joka suostuu antamaan meille tehtävän…” ”Niin?” ”Pidä näppisi kurissa.”

Sitten toinen pätkä. Sijoittuu epämääräisen ajanjakson päähän epämääräiseen paikkaan.

"Tuota..." Slind aloitti kävellessään ystäviensä kanssa kaupungista poispäin. "Olen hieman ihmetellyt... Mitenkäs te kaksi oikein päädyitte kulkemaan yhdessä?" "Se onkin pitempi juttu. Varsinkin kun minun pitäisi varta vasten pitkittää sitä saadakseni muistelemisaikaa. Muistatkos sinä yhtään paremmin?" vastasi Gale kääntäen katseensa Wan'donia kohti. Vastaus oli jälleen kerran varsin tyly: "En tiedä." Wan'don kohautti olkiaan ja jatkoi: "Mitäs sinä siitä muistat?" "Enpä tiedä. Katsotaan", vastasi Gale ja alkoi kertoa.

"Minut oli silloin palkattu suojelemaanparia erään kauppiaan karavaanista myöhästynyttä vaunua. Yllättävää kyllä, tuo myöhästyminen koitui karavaanin onneksi. Kun nimittäin saimme pääjoukon kiinni, oli se keskellä taistelua. Se oli joutunut rosvojoukkion väijytykseen. Me jälkeenjääneet pääsimme tietenkin rosvojen selustaan käsiksi. Loppujen lopuksi lähes koko rosvojoukko teurastettiin. Montakos teitä oikein säästyikään?" Viimeinen kysynys oli osoitettu Wan'donille. Tämä vastasi tuttuun tapaansa lyhyesti: "Kaksi." "Hetkinen, hetkinen. 'Teistä'?" Slind yhtäkkiä keskeytti. Gale vastasi jatkoi tarinaansa Slindin reaktiota odottamatta: "Jep. Wan'don ja se toinen selvinnyt hyökkääjä vangittiin. Seuraavassa kaupungissa minä ja eräs toinen vartijoista lähdimme viemään vankeja paikalliselle "poliisilaitokselle".Yllättäen päävartija päästikin vangit menemään. Niin mitä sanoittekaan?" Hän nosti päätään heräten mietteistään. Vasta nyt Slind huomasi, että he itse olivat kävelleet suoraan maantierosvojen väijytykseen. "Öh... Rahat tai henki!" rosvojen päälliköltä näyttävä mies sanoi. Slind oli liian hölmistynyt tilanteesta ja Wan'don kaiveli jo miekkaansa esille tavaroidensa joukosta, joten Gale vastasi: "Hmm. Vaikea päätös. Miten olisi molemmat? Olen niin kiintynyt kumpaankin." "Häh? Siis... miten?" rosvopäällikkö ihmetteli. "Miten niin miten? Eikö kysymys ollutkaan siitä kumman haluamme säilyttää?" "No tuota... Ei aivan, vaan... Häh?" Päällikön puheen keskeytti ilkeän kuuloinen rusahdus, joka kuului siitä, kun Wan'don huitaisi miekallaan yhdeltä rosvolta toisen käden ja molemmat jalat poikki.

Nyt Slindkin heräsi riittävästi ottaakseen veitsensä esille. Galekin veti miekkansa esiin. Hetken hän näytti jälleen mietteliäältä. "Mihinkäs minä jäinkään. Ai niin. Wan'don, sinä varmaan muistat ja osaat selittää ne syyt minua paremmin!" hän huusi. "Juuu, niin, se juttu oli,... (huitaisu) että mä olin ollut mukana... (huitaisu) auh... (pisto) jo parissa 'laillisessa' rosvojoukkiossa. Ikävä kyllä... (väistö, huitaisu) ne eivät oikein... (väistö, torjunta) olleet... (pisto) menestyneet. (potku) Selitys niiden..." Hyt Wan'donin puheen keskeytti Galen loitsun viimeinen sana: "Loshta!" Sekä Slind että Wan'don tottelivat välittömästi, eli heittäytyivät maahan vatsalleen. Gale räväytti kätensä levälleen, ja siten lähetti matkaan mahtavan tulirenkaan, joka levisi nopeasti joka suuntaan. Wan'don jatkoi: "...'laillisuuteen' oli se, että... (kierähdys sivuun ja ylösnousu) paikalliset... (huitaisu) olivat liian köyhiä, että... (kahvaisku) heiltä olisi... No voi... Alas!" Kaikki kolme painautuivat jälleen maata vasten, kun Galen tulirengas yllättäen tulikin takaisinpäin. Kun rengas oli kokonaan hävinnyt, he nousivat ylös. "No mutta. Nytkö ne jo lähtevät? Mä kun luulin, että tästä olis saanu kunnon treenin aikaseksi. No, ei mahda mitään", surkutteli Wan'don. "Hmm", sanoi Slind mietteliäästi. "Jatka kuitenkin tarinaasi." "Ai. Niin. Juu." Wan'don jatkoi. "...voinut kerätä veroja. Siksi niitä täytyi kerätä matkalaisilta. Ja sitä päitsi, vartioston päällikkö oli serkkuni", hän lopetti. "Vai niin. Mielenkiintoista. Mutta tou selittää vasta tapaamisenne, ei yhteenliittymistänne", kommentoi Slind. Gale puuttui väliin: "Ei niin. Luulitko, että tuossa oli koko tarina?" "Tuota... Nyt kun ajattelen sitä, niin... en tietenkään." "Niinpä. Anna minun sitten jatkaa." Ja Gale jatkoi, odottamatta Slindin vastausta:

"Päästyään jällen vapaaksi Wan'don marssi suoraan karavaanimme johtajan puheille ja pyysi päästä mukaan karavaanin vartijaksi. 'Hieman' ihmetellen johtaja suostui." "Mielenkiintoinen juttu", Slind pisti väliin. "Karavaanin johtaja palkkaa karavaaninsa vartijaksi tyypin, joka on vain hieman aiemmin ollut mukana samaisen karavaanin ryöstöyrityksessä." "Mitä ihmeellistä tuossa muka on?" kuului Galen vastaus. "Totta kai karavaanikin oli kärsinyt tappioita taistelussa, ja Wan'donhan oli jo todistanut kykynsä selviämällä hengissä taistelusta." "Niin, mutta silti.." No, myönnetään, ei johtajakaan täysin Wan'doniin luottanut. Hieman myöhemmin hän nimittäin kutsui minut luokseen ja käski vartioida Wan'donia. No, siinä vahtiessani me sitten tutustuimme toisiimme varsin hyvin." "Matkattuamme vielä kolmatta viikkoa karavaani joutui uuden väijytyksen kohteeksi. Sillä kertaa taistelun lopputulos oli toinen: Me kaksi olimme ainoat, jotka pääsivät karkuun. Sekin onnistui vain teleportaatioloitsun avulla. Ikävä kyllä en ehtinyt määrittää loitsulle määränpäätä, joten poistumisemme jälkeen emme tienneet lainkaan missä olimme. Alkaako tuo selittää riittävästi?" Slind mietti hetken. "Kyllä, nyt alan ymmärtää. Ja osittain sen takia tarinointi voisikin riittää tältä kertaa. Toinen syy on se, että minulla on nälkä. Mitä jos pysähdyttäisiin syömään?" "Hyvä idea", Wan'don murahti. "Tuossa näyttäisi olevan hyvä paikka."


Yzneftamz